KIRJOLOHEH PYYNTI

	Kirjolohen pyynti Kirjolohilammikot ovat jo jonkin aikaa olleet osa suomalaista kalastuskulttuuria. Mielipiteet ovat jakautuneet aikalailla ja erilaisia näkökantoja on kuulunut kalastuspiireissä. Joidenkin mielestä helppo "pullalohen" kalastus ei ole kalastusta ollenkaan. Joidenkin mielestä lammikot ovat ihanteellinen paikka treenata suurempia vesiä varten ja saada maukasta punalihaa. Lammikoista kirreä pyydetään monilla eri tavoilla ja eri välineillä. Kerron nyt muutamista omalla kohdallani toimivista tavoista: Tahnapyynti eli Ootto-onki, meilläpäin "Mölttitahna" eli hyvin varustetuista kalastusliikkeistä löytyvä Power Bait syöttitahna. Merkkejä on muitakin mutta Power Bait on hyväksi todettu. Tahnapyynnin idea perustuu tahnan hajuun, väriin ja kelluvuuteen. Onginta tahnalla on hyvin yksinkertaista ja edullista. Pohjaonginta-tekniikkaan perustuvaan pyyntiin tarvitaan tavallinen virveli, pohjaongintapaino, erittäin pieni kolmihaarakoukku ja tietenkin tahnaa. Virvelin siiman päähän sidotaan pohjaonkipaino, josta jatketaan edelleen noin 0,5-1 metrin siimanpätkä. Siiman päähän sidotaan pieni kolmihaarakoukku. Otetaan tahnaa noin sormenpään kokoinen pala ja pyöritellään se palloksi. Kolmihaarakoukku työnnetään pallon sisään. Tässä vaiheessa alkaa jo onkitekniikkakin valottua. Koko paketti heitetään veteen, jolloin paino uppoaa pohjaan ja tahna kelluvana nousee pohjan yläpuolelle niin paljon kuin tapsisiimaa riittää. Vapa tuetaan rantaan pystyyn ja siima kelataan kireälle. Kalamies itse voi keittää tässä vaiheessa kahvit tai pistää tupakaksi. Kirjolohi huomaa tahnan vahvan tuoksun ja löytää sen kaukaakin. Lähelle tultuaan se näkee värikkään pallon metrin korkeudella pohjasta ja iskee. Napattuaan pallon, kala puristaa leuat yhteen, jolloin pallon sisältä paljastuu kolmihaarakoukku joka pureutuu leukaperiin. Koukuksi käy pienin löytyvä kolmihaarakoukku sen nieluun menevyyden vuoksi. Kun tärppi ollaan huomattu vavan taittumisena, otetaan vapa käteen ja odotetaan pari minuuttia. Odottelu sen vuoksi, että kala ehtii nielaista pienen koukun hyvin. Tämän jälkeen tehdään raju vastaisku ja loput onkin sitten jokaisen hanskoista kiinni. Pilkintä Kirjolohen kalastus ei talveksi lopu. Hanakasti kirre myös pilkkiin ottaa. Kirre-pilkille lähtiessäni varusteisiini kuuluu ainakin tasapainoja, pieniä lusikoita, pilkkiperhoja ja syöttitahnaa tai katkarapuja. Syötiksi käy myös kärpäsentoukat ja muut tavalliset syötit. Itse pidän (tai oikeastaan saamani kirret pitävät ;D ) eniten tahnasta ja katkaravuista. Parhaiten olen yleensä saalista saanut syvänteiden reunoilta ja kaislikon läheisyydestä. Pilkintää voi kuvailla ronskiotteiseksi ahvenenpilkinäksi. Suuria vetoja ja herkkiä väristyksiä. Jokaisella on omat tekniikkansa, jotka kehittyvät jatkuvasti. Hyviä pilkkejä ovat muunmuassa kuuluisa Kuusamon Räsäsen pienin malli (parhaat tulokset minulla olleet sateenkaari, kulta, hopea, pronssi), Leech pilkkiperhot(Musta), MutuLeech-morri(Valkoinen ja musta), Mosari-tasapaino(Sateenkaari) ja Ässä(sininen). Tapaan yleensä pilkkiä pohjan tuntumasta ja sieltä olenkin nopeimmat tärpit saanut. Tätä ei opi kuin kokeilemalla. Näillä ohjeilla voitte päästä alkuun. Jigitys Yksi mieluisimpia tapoja kirren jahtaamiseen on mielestäni jigitys. UltraLight- tai Light-virvelillä tapahtuvassa pienten kumimatojen heittelyssä saa uistimeen ja kalaan hyvän tuntuman. Sanon UL-kalastusta yhdeksi taiteen lajiksi. Samoilla välineillä kalastetaan toki kaikilla muillakin uistintyypeillä, mutta jigit ovat eniten lähellä sydäntäni. Niillä pääsee helpommin vaikeisiin paikkoihin kuin muilla uistimilla. Kirjolohi nappaa erityisen hyvin juuri jigeihin, pieniin vaappuihin, pieniin lusikoihin ja lippoihin. Tekniikassa on miljoona vaihtoehtoa. Itse tapaan kuitenkin kelaussarjani koostaaa pysäytyksistä, nykäyksistä ja nopeasta sekä hitaasta kelauksesta. Usein juuri istutetut kirjolohet saa iskemään pienellä jigillä joka loiskahtaessaan antaa saman äänen kuin kirjolohien kasvatuslaitosruoka, rehupallo. Usein kirjolohet pitävät kirkkaista väreistä, mutta erittäin mielenkiintoinen värivaihtoehto on musta. Varsinkin illalla ja huonolla syönnillä olen onnistunut mustalla värillä pelastamaan seuraavan päivän kalakeiton. Usein juuriistutetut kirret pitävät kirkkaista väreistä, mutta pitemmän aikaa lammessa olleet kaipaavat luonnollisia värejä syödäkseen. Usein myös perussääntö, "Kirkkaissa vesissä kirkkaita uistimia, tummissa tummia" toimii. Kokeilemalla senkin oppii löytämään. Parhaat ohjeet tulisi, kun pyytäisi joltain kirjolohelta haastattelua aiheesta. ;D Muuten joudumme turvautumaan pelisilmäämme. Ootoonki pinta ja pohja kuvat alaalla Käytettään kaupasta saatavaa haisevaa värillistä tahnaa väreä moneja suosikkini tumman vihreä tai sateenkari